Timo Ollikka

Kas tässä Piru Kangen ainoa eläin: Naaras-Tissu – nimitystä totteleva olio on äkäisimmillään keväällä soidinmenojen aikaan, leppeimmillään tämä karvaturri on taasen joulupäivänä, jolloin hän sulkee bändin muut jäsenet hellään syleilyynsä ja valvoo, ettei näiden kurkkuihin kaadeta liikaa päihdyttäviä aineita. Tuuhean karvapeitteen omaavan Naaras-Tissun ei tarvitse pitää lainkaan vaatteita, mistä johtunee hänen hurja suosionsa ihmisnaaraiden keskuudessa. Toisaalta laajamittaisesta ryijystä on myös harmia. Hän nimittäin erehtyi taannoisella On the Rocksin keikalla pesemään kasvonsa baarin saniteettitiloissa, ja kuinka ollakaan, seuraavana päivänä saimme lukea lehdistä On the Rocksin vesivahingosta.

Eläinkunnan kauneimmat silmät omistava Naaras-Tissu soittaa bassoa varmaotteisesti ja laulaa ulkoisen habituksensa vastaisesti lempeitä stemmoja. Bändihommista tämä elikko ei ole koskaan lomalla, koska silloin kun basso ei soi, hän viettää antaumuksellista rok änd rol – elämää. Tästä johtuen hän tuntee nykyisestä Suur-Hämeenlinnasta kaikki silmää tekevät (ja myös tekemättömät), ja samasta syystä hän hoitaa orkesterin PR-toimintaa.