Äkkiväärää suomenkielistä rokkia punnertava Piru Kange tulee Lammilta, eli nykyisin Hämeenlinnasta, ja sen kunnianhimoisena aikomuksena on yhdistää punk, proge, taiderunous, hulluus ja typeryys sopivaksi keitokseksi. Bändi pantiin pystyyn joskus viime vuosituhannen loppuvuosina. Muutaman demon ja vaiherikkaiden vaiheiden - kuten mm. valtakunnallisen rock-lyriikkakilpailun vuoden 2006 finaalipaikan - jälkeen yhtye löysi itsensä nauhoittamassa debyyttipitkäsoittoaan maineikkaassa Inkfish- studiossa Emma-palkitun tuottaja Illusion Raken johdolla.
Vuonna 2009 bändi sai valmiiksi tuon ensimmäisen pitkäsoittonsa. Tällä hetkellä on käynnissä moniin suuntiin rönsyilevä kabinettipeli levyn julkaisemisen suhteen. Levyn lopullista muotoa ei tiedä vielä kukaan, mutta varmaa on että se tulee sisältämään tangoa, rokkia, kansanmusiikkia kalevalaisittain, huuruista runonlausuntaa, tulivuorten räjähdyksiä, flamencokitarointia, eeppistä progea, vähemmän eeppistä punkin jytkettä, iltanuotiokitarointia, huutoa, mäiskettä, karjuntaa, takaa-ajokohtauksia 1970-luvulta, viidakkorummutusta, viidakkorunkutusta, absintin juontia, sanojen syöntiä, lannan luontia ja ehkä panemista. Nämä ainesosat puristetaan ja rutistetaan tiiviiksi kokonaisuudeksi ja laitetaan pataan kiehumaan. Kypsyttelyn jälkeen ilmoille räjähtää timanttisesti hohtava ja kulmista repsottava Piru Kange- levy, joka on enemmän kuin edellämainittujen ainesosien taikina. Näytteitä levystä on kuultavissa yhtyeen MySpace-sivustolla sekä Mikseri.net:ssä. |